Urho oli vanhemmillani hoidossa parisen viikkoa, kun isäni niin kovasti pyysi. Päätin jakaa koirastani iloa heille pidemmäksi aikaa, ja nyt kävin tänään hakemassa Urhoni takaisin. Olipa aikamoinen jälleennäkeminen!
Luulin että tälläkin kerralla Urho ei huomaa minua, mutta nyt hän juoksi suoraan syliin, vaikken edes tehnyt ääntäkään. Kauhea innostuminen ja käsien nuoleminen ja leikkiminen lähti päälle ulkona, temmellettiin kunnolla lumihangessa. Sisällä pääsin istumaan tuoliin, ja annoin Urhon hypätä syliin. Oli hieman surullista, kun Urho oikein vinkui sylissä, ja koitti nuolla käsiäni. Ei hän aikaisemmin tuolla tavalla ole reagoinut jälleennäkemiseen.
Aloitin oppimispsykologian kurssin! Aivan mahtavaa matskua, olen saanut tietää niin tarkasti mitä kaikkea koirankoulutukseen kuuluu. Päätin heittää vanhat ajatukset kokonaan pois, ja lähteä uudelta pöydältä. Noh, en nyt ihan uudelta, mutta sanotaanko näin, että heitin tämän vastaiset ajatukset kokonaan pois, ja avoimin mielin olen ollut.
Herranen aika kun on mahtavaa kokeilla noita vinkkejä koiran kanssa, ja nähdä kuinka nopeasti hän oppii nyt kun tietää kaiken teorian. En vaan malttaisi juuri odotella, vaan haluaisin opettaakaikennytheti, mutta ihan siihen tahtiin ei koiraa kannata usuttaa.
